Velkoja
- Lapseni, missä minun lapseni on!? kirkuu kauhistunut äiti juosten pitkin pientä kylää. Hän kompastelee, mutta jatkaa juoksemista ja huutamista.
On aamu, usva peittää vuoren juurella sijaitsevan kylän sisäänsä. Aamukaste lepää maassa. Ikkunoiden raoista alkaa heijastaa valoa, kun öljylamppuja sytytetään toinen toisensa jälkeen. Ovet avautuvat ja ihmisiä alkaa kerääntyä kylän keskelle. Naiset rauhoittelevat paniikissa olevaa äitiä. Viimein kylän vanhin saapuu paikalle. Kaikki hiljenevät. Kuuluu vain nyyhkytystä.
- Se on palannut. Emme tiedä mikä tai kuka se on, mutta se on tullut takaisin.
- Kuka? Kuka on tullut takaisin? kysyy mies väkijoukosta.
- Paha on palannut. Vuosituhat sitten se kylvi kauhua tähän kylään. Sieppasi viattomia lapsia öisin ja vei heidät synkän metsän läpi, vuoren rinnettä pitkin vanhaan pelättyyn linnaan. Kukaan ei ole nähnyt sitä, eikä lapsia, jotka se on vienyt. Lopulta se katosi, eikä sitä ole sen koommin nähty. Nyt se on palannut, kylän vanhin kertoo tasaisella, mutta pelokkaalla äänellä.
- Miten sen voi tuhota? kysyy joku takarivistä.
- Emme tiedä, koska emme tiedä mikä se on.
- Haluan lapseni takaisin! huutaa nyyhkyttävä äiti.
- Hmm..kasataan partiot. Kylän ympärille öiksi miehiä aseistettuina. Vapaaehtoisia?
Miehet supisevat keskenään, osa nyökyttelee päätään, monet epäröivät, vaimot panevat vastaan. Lopulta tusinan verran miehiä on päättänyt ryhtyä vapaaehtoisiksi suojelemaan lapsiaan. Kylän vanhin kertoo suunnitelman ja miehet lähtevät valmistautumaan. On pitkä päivä edessä, ja sitäkin pidempi yö. Mutta yhtäkkiä tulee valoisaa, kun kylän ympärillä syttyvät kaikki puut tuleen.
Toisaalla:
- Päästä! päästä minut pois! hätiköi pieni poika.
- Huuda vain, ei sinua kukaan kuule. Ja etpä kauaa huuda enää, maksat äitisi velat, autat häntä, sanoo viekas ääni.
- Mitä sinä aiot tehdä minulle? Mitkä velat? Mitä maksan?
- Näet...tunnet sen sitten, toteaa se sama viekas ääni.
Kylmät kädet pitelevät rimpuilevaa lasta sylissään. Tummaan kaapuun pukeutunut hahmo kulkee nopeaan pitkin soihtujen valaisemaa käytävää. Hahmo saapuu ovelle, jossa on lukko. Hän työntää oven auki, sulkee sen ohi mentyään ja laskeutuu kierreportaita alas. Matka on pitkä, mutta hän ei ajattele sitä, hänellä on muuta ajateltavaa.
Portaat loppuvat. Edessä on pimeää. Hän lausuu jotakin jollain vieraalla kielellä. Kynttilöitä syttyy. Hän astelee pysähtymättä kammion keskelle. Siinä on alttari. Hän sitoo pojan köysillä sille. Sitten hän jättää huutavan pojan siihen ja kävelee huoneen perälle. Hän ottaa siellä olevalta hyllyltä tikarin ja ruoskan. Pojan kasvoille on jähmettynyt kauhun katse. Hän ei saa ääntä itsestään. Hän ei pysty liikkumaan, koska on kauhusta kankea.
Hahmo palaa hitaasti hänen luokseen. Laskee hupun niskaan, jotta pitkä vaalea, luonnon kiharainen tukka valahtaa vapaaksi. Kauniit kasvot paljastuvat, mutta se ei ole lohtu. Kasvoilla näkyy armoton ilme.
Nainen nostaa ruoskan ja iskee sillä pojan rintaan. Hän iskee uudestaan. Poika parahtaa tuskasta. Muutaman lyönnin jälkeen hän laskee ruoskan lattialle. Katselee aikaansaamiaan verisiä viiruja lipoen huuliaan. Hän ottaa tikarista kevyen otteen, siirtää sen pojan rintakehälle, laskee iholle ja viiltää vatsaa pitkin alas. Poika ulvoo kivusta, käskee lopettamaan, mutta nainen vain jatkaa nauttien pojan tuskasta. Pojan vatsa on verisiä viiltoja täynnä., Nainen viiltää pojan vatsaa myöten alaspäin vielä kerran. Ei lopeta alavatsaan, vaan jatkaa alemmas, kääntää tikarin terää ja tekee kiertoliikkeen. Nyt poika huutaa aiempaa lujempaa. Tuska on hirvittävä.
Nainen viskaa tikarin seinään. Hän paljastaa hymyillen terävät kulmahampaansa ja kumartuu pojan ylle. Nainen laskee hampaansa kaulalle ja upottaa ne pehmeään lihaan.
Pojan suu avautuu huutoon, mutta ääntä ei tule, vain pelkkää korinaa. Veri on virrannut kurkkuun ja keuhkoihin. Poika vääntelehtii tuskasta. Viimein hänen päänsä notkahtaa velttona sivuun. Osittain naisen voiman takia, osittain siksi että hänen elämänsä on päättynyt.
Nainen imee pojasta kaiken veren, viimeistä pisaraa myötren. Hän ojentautuu suoraksi lipoen huuliaan. Saman tien hän katkoo köydet ruumiin ympäriltä, nostaa pojan ja lähtee nousemaan kierreportaita ylös. Hän kävelee pitkää käytävää linnan itäsiipeen. Sieltä edelleen ulos. On aamu. Usva leijailee vuoren rinteillä. Kosteus tuntuu kasvoilla. Hän päättää pistää viimeisen elämäntekonsa täytäntöön.
Hän juoksee, melkein kiitää ruumis sylissään rinnettä alas ja läpi synkän metsän. Hän kuulee kylästä huutoa ja puheen sorinaa. Hänet yritetään pysäyttää, mutta hän on nopeampi, voittamaton. Tämän tehtävän jälkeen hän ei enää koskaan voi vahingoittaa ketään, ei itseäänkään.
Hän saapuu kylän laidalle. Kaikki on valmista. Hän valmisteli kaiken ennenkuin sieppasi pohan. Hän ottaa tulentekovälineet kätköstä, laskee ne maahan näkyvälle paikalle. Hän lausuu sanoja, jälleen vieraalla kielellä. Puut leimahtavat tulee kylän ympärillä ja palo etenee kylään. Nainen kuulee itkua, huutoa, aistii pelon ja kauhun. Hän astuu kylän päätielle, ruumis sylissään. Sekasorron keskeltä kuuluu huuto. -Sinä!?
Nainen lähestyy ääntä, ja kaikki perääntyvät peloissaan hänen tieltään. Ainoastaan tummatukkainen, hoikka nainen pysyy aloillaan katsoen naista, joka kantaa hänen poikansa ruumista lähestyen häntä. Tummahiuksinen nainen avaa suunsa, mutta vaaleahiuksinen ehtii ensin:
- Velka on maksettu. Maksettu poikasi verellä. Sinä varastit mieheni, ainoan todellisen rakastettuni hengen, ja lupasin kostaa. Olet heikko, et ole tuhonnut minuakin, olet pitänyt kyläsi tietämättömänä minusta, että voin palata, tietämättömänä siitä mikä sinä oikeasti olet. Olet vampyyri, joka voi tuhoutua vain poltettuna. Nyt kuolemme yhdessä, sinä pääset poikasi luokse, minä rakastettuni. Pois tästä maailmasta.
- Et voi!
- Voin, katso, puolet läheisistäsi ovat jo mennyttä, tulessa palaa myrkyllistä kaasua, joka salpaannuttaa hengityksen, jase lähenee nopeasti, nainen virnistää, pudottaa pojan ruumiin ja syöksyy tuleen riuhtaisten toisen naisen mukaan. Karu ´EI´ jää kaikumaan vuoren rinteille palavan kylän sekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti