Kuolemanvaltias
Kerronpa teille pienen tarinan. Oli maanantai halloween 31.10.1988. Koulussa opettaja puhui kylän vanhasta kartanosta. Se oli kuulunut 100 vuotta sitten kuolleelle kreiville. Kukaan ei ollut uskaltautunut sinne hänen kuolemansa jälkeen. On huhuja, joiden mukaan kreivin murhasi hänen serkkunsa kreivitär, jota kutsuttiin "Kuolemanvaltiaaksi". Kreivitär oli raivostunut kreiville siitä, että hän uskalsi vastustaa häntä. Sitten hän kidutti kreiviä niin, että hän kuoli hitaasti kitumalla. Kukaan ei tiedä missä kreivitär nyt on.
- Ope! Miksi kukaan ei ole mennyt sinne? Anna kysyi.
- No, huhujen mukaan siellä kummittelee, opettaja vastasi.
- Huiih!! Minä pysyn kaukana sieltä, Anna kauhisteli.
- No niin, muistakaa lukea historian kokeeseen. Se on ylihuomenna, opettaja muistutti.
Ulkona Henri sanoi Mikalle:
- Hei, tehdäänkö tänään tutkimusmatka?
- Joo!! Mun vanhemmat on töissä myöhään. Niin ainakaan ne ei ole valittamassa siitä, missä olen. Mut, mihin me mentäis? Mika kysyi.
- No sinne kartanolle tietysti, minne muuallekaan. Kukkia tutkimaan Liisan ja Miisan kanssa vai?? No ei todellakaan! Henri kivahti.
- No en mä nyt siitä kartanosta tiiä...Mika valitti.
- Hah! Sä pelkäät...nynny, Henri vitsaili.
- Enkä!! Mennään vaan. Käydään meillä syömässä välipala ja sitten lähdetään sinne. Mika sanoi.
- Menettekö te sinne kartanolle?? Liisa ja Miisa kysyivät.
- Joo, tuletteko mukaan? Henri kysyi.
- Joo!! tytöt huusivat yhteen ääneen.
- No, tulkaa meille puolen tunnin päästä, Mika sanoi.
- Joo, Miisa sanoi.
Pojat lähtivät juosten Mikalle ja tytöt menivät innostuneesti jutellen kotiin:
- Muuten, kummitteleeko siellä kartanolla oikeasti? Miisa kysyi Liisalta.
- En mä vaan tiiä..Olis khyl jännää, jos siel kummittelis!! Liisa vastasi.
- Nii.. Hei kato! Meiän talo näkyy jo, juostaisko loppumatka? Miisa huudahti.
- Juuh... Liisa vastasi.
Tytöt söivät pikaisen välipalan ja pakkasivat tavarat. Sitten he lähtivät Mikalle päin. Pojat olivat jo syöneet ja pakanneet.
- Hei Henri, mentäiskö ulos oottamaan tyttöjä?
- Mä käyn ensin huussissa, Henri sanoi.
- Okei, mä meen jo ulos, Mika sanoi.
Tytöt olivat jo pihalla odottamassa.
- Missäs Henri on? Ei kai se vaan jänistänyt? Liisa kysyi.
- Ei, se tulee kohta, Mika vastasi.
- Okei, mennäänkö bussilla vai kävellen? Henri kysyi, kun tuli juuri ulos.
- Mennään kävellen, ei sinne nyt kovin pitkä matka ole, Miisa sanoi.
- Joo, muut sanoivat selvästi yksimielisinä.
Kartanon portilla Mika sanoi:
- Ne, jotka jänistävät, lähtevät nyt pois, muut tulevat tänne.
- Luuletko et me lähetään!!!! Miisa huusi.
- No, ajattelin vain kysyä varmuuden vuoksi, Mika sanoi.
- Mennäänkö me vai kinasteletteko siinä koko loppupäivän?!! Liisa kysyi hiukan kireänä.
- No mennään, mennään, muut sanoivat.
Kartanon ovi aukesi narahdellen, sisällä oli pimeää, hetken kuluttua lapset tottuivat pimeään ja näkivät kartanon paremmin. He eivät saaneet sanaa suustaan, joten kerron teille mitä he näkivät:
Heidän edessään aukesi iso ja korkea huone, se taisi olla takkahuone koska siellä oli suuri takka vasemmassa takanurkassa. He astuivat muutaman askeleen eteenpäin, sitten Miisa huomasi takkatulen syttyvän palamaan. Oikeassa takanurkassa oli tuoli, joka oli selkä heihin päin. Pian se kääntyi... JA...
- Iiik!!! Katsokaa, tuo tuoli kääntyy, Liisa kiljahti.
- Lapset, lapset, älkää nyt huutako noin kovaa, hiljainen, mutta silti voimakas ääni sanoi.
- K-ku-kuka sinä olet? Ja mitä teet täällä? Mika kysyi väristen.
- Minäkö? No kyllähän teidän pitäisi tietää. Olen kreivitär. Huhujen mukaan tuntenette minut nimellä "Kuolemanvaltias", mutta se ei pidä paikkaansa. Seuraavaksi kysynette varmaankin sitä, että miksi murhasin serkkuni kreivi von der McKanin. Tässä vastaus: En murhannut häntä, hän kuoli vatsasyöpään. Siihen aikaan, kun ei ollut lääkkeitä, joilla voisi parantaa syövän. Sen jälkeen minä perin tämän ihanaisen kartanon. Nyt on minun vuoroni kysyä. Miksi ihmeessä te olette täällä?
- Tuota.. No kun me halusimme tietää onko tämä kartano asuttu ja kummitteleeko täällä, Mika vastasi hiukan rohkeampana.
- Jaa, ei täällä kyllä minun mielestäni kummittele, Kreivitär huomautti.
- Niin ja, oliko teillä riitaa siitä, kun McKan vastusti sinua ja voimisi, Liisa kysyi?
- Ei, ei, emmedän me riidelleet. Tosin minulla ei ole mitään voimia. Olette ymmärtäneet väärin. Mutta, kyllä me taisimme riidellä tuosta vaasista, mikä on tuolal pöydällä, Kreivitär sanoi ja osoitti pöytää, joka oli keskellä huonetta.
- Ai jaa, no sitten se koko huhu on ihan turha, Henri uskaltautui sanomaan muiden takaa.
- No me tästä sitten lähdemme, Liisa sanoi.
- No, oli kiva kun kävitte ja ymmärsitte, mutta odottakaa!! Kreivitär huusi.
Hän tuli lasten luokse ja ripotteli heidän päälleen, jotain kellertävää pölyä. Lapset olivat yhtäkkiä portilla. He sanoivat toisilleen, että huomenna kertoisivat opettajalle ja kavereille tästä reissusta, mutta koulussa he menivät opettajan luo ja aloittivat:
- Ope, et arvaa missä me olimme eilen!! Mika sanoi.
- No, en taida arvatakaan, opettaja vastasi.
- Me olimme.. oih.. tuntuu oudolta, ihan kuin huimaisi.. niin, me olimme Liisan, Miisan ja Henrin kanssa kukkakedolla! Mika sanoi opettajalle.
- Ihanko totta? No menkäähän nyt tunti alkaa, opettaja sanoi.
Tämä tarina on kiertänyt karjalan seutuja jo monen kymmenen vuoden ajan. Se on pikkuhiljaa levinnyt muuallekin suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti