Ystävä
Olipa kerran susi, jonka elämä oli hyvin vaikeaa. Sillä ei ollut yhtään ystävää, koska kaikki pilkkasivat sitä sen täysin mustasta turkista. Se tunsi olonsa aina yksinäiseksi ja apeaksi.
Eräänä päivänä se päätti karata kotipesästä ja lähti etsimään ystävää. Matkatessaan metsän halki kohti uusia maisemia se kuuli kahinaa ja kikatusta läheisestä pensaasta. Pian sen eteen loikkasi kettu, joka naureskeli pilkkaavasti osoittaen sutta tassullaan.
- Mustepallo, minnekäs matka? Eikö mami ole suutuksissaan sinulle, kun karkasit?
- Mitä se sinulle kuuluu? Mene tiehesi ja päästä minut menemään, susi tiuskaisi ärtyneenä ketun ilmestymisestä.
- Aijai, eikös äiti ole opettanut, että toisille ei saa sanoa rumasti? Kettu kysyi loukkaantunut ilme kasvoillaan.
Nyt alkoi suden pinna olla täynnä. Se murahti ketulle hampaat irvessä ja kylläpäs kettu säikähti! Se juoksi häntä koipien välissä, minkä jaloistaan pääsi ja katosi metsän siimekseen. Susi katsoi sen perään hieman ylpeänä. Kerrankin se päihitti yhden kiusaajistaan!
Susi jatkoi matkaansa toivoen, että olisi joku, joka voisi olla sen ystävä. Se näki kaukana vuoren ja päätti etsiä sieltä. Lopulta se pääsi metsän laitaan ja katseli vuoren jyrkkää seinämää. Melkein toivonsa menettäneenä se havaitsi kalliossa halkeaman. Susi ahtautui siitä läpi ja saapui himmeästi valaistuun luolaan.
Luolan keskellä oli lähde, jossa oli kirkasta vettä. Susi arvasi, että se oli toivon ja toivottomuuden lähde, josta kerrottiin tarinoissa; " Ken siitä juo, saa yhden toiveen, mut jos ei toivettaan sydämestään toivo, on ikuiseen pimeyteen tuomittu".
Susi päätti yrittää. Eihän sillä ollut mitään menetettävää. Se veti syvään henkeä ja huokaisi, ennenkuin hörppäsi lähteestä. Samalla se toivoi ystävää itselleen. Koko sydämellään susi toivoi sitä. Ylös noustuaan se höristi korviaan luolan perältä kuuluvan äänen suuntaan. Se mietti mitä sieltä tulee. Pitäisikö juosta karkuun vai odottaa? Se päätti odottaa.
Hetken kuluttua loistava silmäpari tuijotti sitä pimeästä nurkasta. Se lähestyi ja saapui valoisampaan kohtaan. Susi näki vitivalkoisen tyttösuden lähestyvän. Se rakastui ensisilmäyksellä. Ne katselivat toisiaan hetken ja suden silmissä paloi onnellisuus. Ne eivät sanoneet mitään, mutta näyttivät kulkevan samoilla ajatuksilla.
Yhdessä ne lähtivät luolasta. Kukaan ei tiedä minne ne menivät, mutta onnellisina toistensa löytämisestä ne elivät pitkän aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti