Epätoivo, pysy erossa minusta 3.12.2013

Se vie minut kerta toisensa jälkeen.

Joka ilta se tulee ja kahlitsee minut.

Joka ilta se viiltää minua.

Se lyö ja kuristaa.

Sen otteesta ei pääse irti.

Minä yritin.

Minä yritän.

Minä vuodan kuiviin.

Se puristaa minusta kaikki pisarat.

Yksi kerrallaan.

Hitaasti.

Varmasti.

Varastaa voimani.

Elinvoimani.

Vie sen mennessään.

Olen tehnyt kovan työn sen eteen.

Ahmin sitä joka päivä.

Saamatta silti tarpeeksi.

Aika ei riitä.

Pakko rientää muualle.

Pois voiman lähteen luota.

Kohti mustaa aukkoa.

Valun sitä kohti uhkaavasti.

Eikö sen pitänyt olla historiaa?

Eikö sen kaiken pitänyt olla ja pysyä menneisyydessä?

Kaiken piti muuttua hyväksi.

Uudeksi elämäksi.

Riennän kohti uusia tuulia.

Rakennan parempaa tulevaisuutta.

Omaa pesäkoloa.

Valan vankkaa pohjaa uralle.

Juoksen minkä jaloistani pääsen.

En silti tunnu pääsevän eteenpäin.

Olen jämähtänyt paikoilleni.

Ikuiseen pyörteeseen.

Kaksi elämää hallitsee minua.

Päivä ja yö.

Ne käyvät kiivasta taistelua.

Ne eivät tule toimeen keskenään.

Ne eivät suostu jakamaan palkintoa.

Se ei riitä niille molemmille.

Palkinto olen minä.

Vai elänkö sittenkin kahta elämää?

Päivisin elämäni on täydellistä.

Nautin joka hetkestä.

Ammennan elinvoimaa itseeni.

Kauhon sitä kaksin käsin.

Kaikki on niin täydellistä.

Kaikki palaset loksahtavat paikoilleen.

Saan kaiken mitä haluan.

Kaiken mitä tarvitsen.

Enemmänkin.

Kello tikittää.

Minuuttiviisari kiitää.

Yritän saada sen hidastamaan.

Pysähtymään.

Haluan pysyä tässä hetkessä.

Tässä tunteessa.

Aika kertoo lopun tulleen.

On pakko lähteä.

Kävelen ulos vastoin tahtoani.

Jokainen lihas minussa pistää vastaan.

Jokainen pieni ääni päässäni huutaa.

Pakene, älä anna sen viedä sinua.

Äänien kirjo kaikuu päässäni.

Sanat katoavat nopeasti hiljaisuuteen.

Valo häviää pimeyteen.

Minä hukun tummaan veteen.

Vesi on jäätävää.

Tuhannet piikit koskettavat tajuntaani.

Viiltävät rintaani.

Pakottavat kehon kouristumaan.

Kyynelet valuvat vuolaana poskillani.

Silmäni sokeutuvat.

Kuuloni heikkenee.

Hengitys salpaantuu.

Suussani paha maku.

Huomaan makaavani lattialla.

Milloin kylpyhuoneessa.

Milloin keittiössä.

Kierin tuskassani.

Koko kehoni kramppaa.

Kynteni raapivat laattojen reunoja.

Kämmeneni puristavat allasta.

Leukapieleni repeämässä.

Kuinka paljon niska voi vielä taipua taittuakseen?

Toivottavasti en pääse toteamaan sitä.

Olen niin väsynyt.

Voimaton.

En mahda sille mitään.

En pysty estämään sitä.

Se valtaa minut.

Kietoo minut piikkilankaansa.

Piinaa kieroudellaan.

Salakavalasti se tuhoaa minut.

Hiljaa se ilmestyy.

Odottaa oikeaa hetkeä.

Sitten se hyökkää.

Kauhulla odotan mitä se tuo tullessaan.

Mitä se tekee minulle?

Vielä pahempaa:

Mitä se saa minut tekemään?

Mitä vielä?

Eikö tämä riitä?

 Pistät minut itseäni vastaan.

Kaikkia periaatteitani vastaan.

Tekemään asioita,

joita en koskaan ole hyväksynyt.

Olen vannonut pysyväni erossa niistä.

Etten koskaan tee niin.

Niin olen sanonut monesti ennenkin.

Monesta asiasta.

Ratkesin silloinkin.

Mietin sitä taas.

Olen miettinyt monesti.

Sitä en tekisi viimeisinpänäkään vaihtoehtona.

Sitä en tule anastamaan itseltäni.

Sitä et saa minua tekemään.

Vaikka kaikenhan olen itse aiheuttanut.

Pahin viholliseni on minä itse.

Vailla lämpöä, vailla turvaa 1.12.2013

Me ei olla enää me 16.11.2013

Sido mut sun sydämeen 9.11.2013

Ei mulla ole mitään lisättävää tähän

Meidän isi istuu sosiaalilautakunnassa, kyllä se pelastaa meidän tytön huostaanotolta 6.11.2013

Kävelen ystäväni kanssa pitkin koulun pihaa.

Meillä on hauskaa.

Nauramme yhdessä toistemme jutuille.

Hän on paras ystäväni.

Kuin siskoni.

Tekisin mitä vain hänen vuokseen.

Tekisikö hän minun?

En tiedä.

Enkä halua tietää.

Lähestymme ruokalan ovea.

Näen jo kauas tutun hahmon.

Tutun seurajoukkonsa kanssa.

Aavistan heidän aikeensa.

On myöhäistä kaartaa pääty ovelle.

Olemme liian lähellä ruokalanovea.

Kurssin vaihtaminen nyt näyttäisi pakenemiselta.

Pelkäämiseltä.

Minulla on voimaa.

Minulla on taitoa.

En välitä itsestäni.

Välitän vain ystävästäni.

Kunpa hän ei joutuisi väliin.

Kunpa hän ei tulisi väliin.

Puristan käteni nyrkkiin ja avaan sen.

Kerta toisensa jälkeen.

Venyttelen sormiani.

Ojennan käteni kohti ovenkahvaa.

Toisen käteni asetan karmia vasten.

Jalan seinää vasten.

Vedän voimakkaasti.

Kokeillakseni kuinka lujassa se on.

Toisella kertaa riuhtaisen oven auki ja ängen sisään.

He joutuvat väistämään tieltäni.

Ystäväni pääsee livahtamaan takanani sisään.

He aukovat päätään.

Niinkuin aina.

Pilkkaavat.

Antaa palaa.

Minä kyllä kuuntelen.

"Huora"

Se ei kohdistunut minuun.

Päässäni räjähtää.

Käteni puristuvat tiukasti nyrkkiin.

Kieleni lipoo huuliani.

Lauon varoituksen sanat suustani.

Hän tönäisee minua.

Tönäisen takaisin ja samassa tunnen painautuvani seinää vasten.

Naulakko painaa takaraivoani.

Penkki taittaa polveni.

Liukenisin penkille istumaan.

Jos vain voisin.

Kädet kurkullani pitävät minun siinä.

Tunnen terävät kynnet vasten kaulavaltimoani.

Haukon henkeäni.

Tuntuu että pyörryn kohta.

Ainut mitä näen on silmät, jotka loistavat mielihyvää.

Sairasta mielihyvää.

Näen niistä kuristajan tahdon voiman.

Näen mitä hän voisi tehdä.

Tunnen mitä hän on tekemässä.

Voin jopa kuulla hänen ajatuksensa.

Kuole halpa huora

Tungos on kadonnut johonkin.

Kaikki ovat liuenneet paikalta.

Missä ystäväni on?

Miksei hän auta?

Pitääkö joku hänestä kiinni?

Oliko minulla edes ystävää?

Muistanko väärin?

Kuulen huutoa.

Hälinää.

On siellä ihmisiä.

En vain näe heitä.

Silmissäni sumenee.

Onko tämä loppuni?

Mikseivät käteni ota kuristajan käsiä pois?

Missä käteni ovat?

En tunne niitä.

Ilmeisesti ne yrittävät repiä toisen käsiä irti.

Voimattomana.

Hän on voimakkaampi.

Rimpula tyttö.

Kuinka se on mahdollista?

Häly kasvaa.

Kuulen sanoja.

Erotan pätkiä sieltä täältä.

Kurista se. Hyvä. Huora. Läski. älä anna sen . . .

Silmäni pimenevät pian.
Korvani kuuroutuvat.

 Henkeni salpaantuu.

Ote heltiää kurkultani.

Räsähdän penkille.

Maailma pyörii hetken.

Mietin mitä tapahtui.

Sitten näen sen.

Keittäjän.

Hän seisoo ruokalan ovella ja kysyy mitä täällä tapahtuu?

Oletko kunnossa?

Nyt joka ikinen kalppii tiehensä.

Sanon kaiken olevan hyvin.

Sanon niin aina.

En koskaan vasikoi.

En ole koskaan vasikoinut

Se on aina ollut joku muu.

Silminnäkijöitä on aina.

Se on koulu.

He eivät vain koskaan tajunneet sitä.

He eivät halunneet pitää sitä vaihtoehtona.

Minä olin aina vasikka.

Minua oli helppo syyttää.

Siinä sitä sitten istuttiin taas.

Rehtorin kansliassa.

Minä, hän, rehtori ja meidän vanhemmat.

Haiskaa rauhassa.

Yhtä sontaa kaikki.

Meidän isi istuu sosiaalilautakunnassa, kyllä se pelastaa meidän tytön huostaanotolta

Niin, kuristaja on uhri.

Kuristettu syyllinen.

Näin se aina menee.

Siksi en vasikoi.

Minua ei kiinnosta.

En edes koskaan ole lyönyt vapaaehtoisesti.

Paitsi kerran.

Siinä oli takana vuosien vittuilun kesto.

Huuli auki alakoukulla juttu.

Nykyään ollaan ystäviä.

Mutta palataan asiaan.

En halua lyödä.

En halua satuttaa.

 Inhoan sitä.

Mutta minkäs sille mahtaa, jos pakotetaan itsepuolustautumaan.

He tekivät minusta väkivaltaisen.

He muuttivat minut pysyvästi.

Tai niin ainakin opin uskomaan.

Vihasin heitä.

Minä todella vihasin häntä.

Otin aina ranteesta kiinni.

Etteivät voisi lyödä.

Haukkuivat nössöksi.

En muka osaa lyödä.

En uskalla.

Voi kuulkaa.

Kyllä minä uskallan.

En vain halua.

Jos löisin, toivoisitte ettette olisi ärsyttäneet.

Siinä olisi koko naama pistetty uusiksi.

Kiittäkää onneanne, että osaan hillitä itseni.

Toisin kuin te.

Lyhyesti ja tylysti sanottuna tekolistanne kuulostaisi tältä:

Sisäposkihalki, reilun tusinan olan takaa lyönnin jäljiltä,

tekijöiden nimet ovat lääkäreillä ylhäällä, vauriotiedotteessa.

Läheltä, etteikö hampaat olisi menneet.

Samassa tapauksessa, jos en olisi saanut pidettyä tasapainoani horjahtaessani, olisin maannut lattialla ja olisitte potkineet kylkiluuni.

Olen siitä aika varma, sillä löitte ja potkitte jo nyt siihen malliin.

Joskus toivon että olisin kaadunnut.

Olisitte vihdoin saaneet ansionne mukaan.

Korvauksia ja rikosrekisterin.

Se on muuten se suurin syy miksen koskaan lyönyt.

Näkkärivettä suuntäydeltä syljettynä päälle.

Jäätelö selkään.

Ainiin, taisin mä heittää jonkun lähipöydässä istuvan maitolasin sisällön sen päälle takasin näkkärivedet silmilläni.

Sitten oltiinkin tukassa kiinni.

Opettajat välissä.

Lukemattomia tönimisiä ja pään aukomisia.

Se missä mulla on mennyt hermo,

ei ole ollut itseni pilkkaaminen.

Vaan erehtyminen koskemaan mun ystäviin sanallisesti tai fyysisesti.

Siinä vaiheessa mulla on aina keittänyt yli.

Silti itsetunto oli ja pysyi nollassa.

Vihasin itseäni.

Minun on vieläkin välillä vaikea luottaa itseeni.

Luottaa siihen että olen kaunis.

Että olen hyvä.

Luottaa muiden positiiviseen palautteeseen.

Eipä siinä.

Nykyään ei oo tullut törmäiltyä näihin henkilöihin.

Kerran oli mahdollisuus vetää kunnolla turpaan takaisin,

se oli se viimeinen kerta kun nähtiin ja oltiin käsirysyssä.

Minä tietenkin taas pidin ranteista kiinni.

Poliisitkin siinä tietenkin oli.

Mutta en tehnyt ilmoitusta.

Ei siitä olisi tullut muuta kuin iso soppa.

Onneksi pysyin lujana enkä lyönyt

Myrskyn ja sumun jälkeen tulee aina kaunis auringon nousu 1.11.2013

Joo, mulla on ollut vähän niinkuin elämän korjaus projekti meneillään pari viikkoa. On muuten alkanut jo tuloksia tulemaan (: Mun masennus on hävinnyt uusien juttujen taakse. On ihanan stressitön ja keveä olo. Tää tunne on aivan uusi, ainakaan en muista koska olisin tuntenut näin. Varmaankin keväällä. En jaksa murehtia enään, enkä murehdikaan. Nautin kaikista pienistä asioista. Ei ole kiire minnekään, aamuisin herään viidenkuuden aikaan virkeänä ja ehdin siivoilla ja tehdä koulutehtäviä. Uuden rennonletkeän työssäoppipaikan myötä päivät menevät mukavasti työntouhussa. Just sellasta hommaa mistä tykkään ja mitä osaan! Aivan mahtavaa! (:

Työpäivän jälkeen kotiin tulo ei ahdista ja masenna. On mukava päästä kotiin. Teen kotiaskareita ja koulujuttuja ja katson telkkaria. Tartun toimeen heti, jos huomaan jonkin tehtävän homman. Aiemmin vain annoin olla ja makasin sohvalla jaksamatta välittää mistään. Se vaikutti koko minään. Olin masentunut, en tiedä oliko se vain kaamosmasennusta, sitä on ollut kesästä asti, joten varmaankin ihan masennus. Äkäilin ja kiukuttelin ja itkin kaikille kaikesta. Turhauduin pienistäkin jutuista. Nyt ei tunnu siltä. Olen taas oma "ihana" itseni. Miten nyt kukakin tykkää sanoa. Nyt hymyilen kokoajan. Aiemman olotilani takia viikonloputkin menivät aikalailla penkinalle pääsääntöisesti. Toki pieniä iloisia hetkiä, mutta aina ennemmin tai myöhemmin sain kiukkukohtauksen ja riidan aikaiseksi. Nyt uskon että tämän uuden mielen ilmeen ansiosta osaan nauttia rakkaani kanssa joka hetkestä (: 

Se on silkka tosiasia että parisuhde ei voi hyvin, jos koko muu tunne-elämä ja sosiaalinen elämä on solmussa. Koska mun parisuhteella on teoriassa kaikki hyvin, ja nyt kun mulla alkaa taas olemaan muu elämä hyvin, niin ehkä myös pian parisuhde on myös käytännössä hyvin (: pikkuhiljaa etenen itseni kanssa. Onneksi mulla on ihana mies joka rakastaa mua sellasena kuin mä olen ja jaksaa mua<3 Siksi mä rakastankin sitä vielä enemmän. Voin turvallisesti luottaa siihen että se ei hylkää mua vaikeina aikoina. Paljon me ollaan koettu, kyllä, niitä huonojakin, ja jopa korjauskelvottomia asioita, mutta niistäkin on päästy yli.

Myrskyn ja sumun jälkeen tulee aina kaunis auringon nousu.

Rakas, elämäni on meitä varten

Nyt ja aina

Ps. loppuun aiheeseen liittymättömiä kuvia, eli mun eilisestä ilta- ja tänään aamupalasta. Tätä mä oon syöny viikon...onneks ens viikol vaihtuu ruokavalio...pitsaan :D huomenna kun rakas tulee kotiin tehdään yhdessä pitsaa, josta riittää mulle ens viikokskin.

Ei mua edes harmita että rakas tulee vasta huomenna, koska..niin, mitä sitä vaivaantumaan siitä miten tyhmältä tää saattaa kuulostaa. Mutta koska mun "uus elämä". Ja mä nään ihan kohta mun maailman rakkainta ystävää jota en ole nähnyt kuin viidesti vilaukselta puoleentoistavuoteen. On mahdollista että toinen kaveri tulee yöksi, mutta todennäköisesti ei. Mutta ei sekään haittaa, koska mä voin katsoa rästiin jääneitä ohjelmia ja tehdä koulujuttuja (:

On täällä yksi aiheeseen liittyvä kuva, muistamispöytä. Kaikkia rakkaaseen liittyviä juttuja.

Katsokaa miten ihania kukkia mä sain siltä viime viikonloppuna kun se tuli lomille! Rakastan niitä<3

Sekahedelmäsoppaa 23.10.2013

Tässä sekahedelmäsoppa niinsanotusti. Kuvia sieltä täältä (:

11.10. Vuorireissulta  :

12.10. Autoretkeltä :

Tästä kuvasta pidän erityisesti, se oli raakanakin erinomainen, mutta pistin kuitenkin kontrastia hieman lisää (:

15.10. aamupala klo 3:59 :

16.10. "pieniä" sämpylöitä :) :

21.10. Fanta Mansikka Twist ja 20.10. tehty mustikkamuffini:

PS. Rakastan syysloma työpaikkaani! . . .

 

. . . Jos edes saisi nukkua sen verran mitä työt verottavat voimia

Ekat pysyvät lumet 22.10.2013

Dodiin! Tässä nämä aiemmin mainitsemani kuvat vihdoin. Taino, tein tänkin päivityksen jo samana päivänä että ei sen puoleen...vähän kuitenkin koitan jakaa eripäiville näitä, koska mä niin vähän kirjoittelen. Tää viikko mulla on syyslomaa, ainakin koulusta. Töitähän mä koko viikon teen, mistä olen erittäin iloinen (: rahan menoa niinpaljon, enimmäkseen 18-vuotis synttäreiden lähestyessä. Juhlista tulee "hieman" isommat kuin mulla on koskaan ollut, ja ne on vielä kimppasynttärit äiskän kanssa. Se täytti nyt keväällä 40, niin juhlitaan tasavuosia. Kolmaskin juhlan aihe tuli kun se meni naimisiin viime viikolla...kuulin siitä puhelimessa maistraatista tulon jälkeen. Pikkasen on sulateltavaa, koska äiti on AINA sanonut ettei koskaan mene naimisiin. Viimeksi kuukausi ennen kuin sen teki.

Vielä pitää maksaa ajokortin tutkintomaksu. Joten yhteensä puolentonnin rahareikä. Sen verran ainakin toivon mukaan saan tältä viikolta. Pitäisi ainakin, sillä työnjälki ja työaika on samaa luokkaa, mitä ammattimiehilläkin. :) Tykkään kyllä tehä tota hommaa. Johtuisko siitä että oon hyvä siinä? Varmaan. Pari viikkoa sitten, kun olin vielä työssäoppimassa sitä, niin ajattelin että en kyllä työkseni tekisi. Mutta kyllä mä sitä tekisin ainakin jonkin aikaa, jos siitä rahaa saa. Jos palkka on nyt kohdillaan, saatan kysyä kesätöitä sieltä. Ei tarvitsisi Hesaan asti lähteä. Säästäisi matkakulut ja asuminen siellä päässä on vähän auki..

Niin joo, eli meen nyt joka aamu viiteen ja hommat on valmiina klo 12-14 välillä ja parina päivänä ilmeisesti meen sen jälkeen asentamaan lattiaa mun yhden työnantajan kanssa (: Sekin on sellaista hommaa mistä tykkään tällä alalla. Ja tietää lisää rahaa, mikä siitä tekee vielä mukavempaa.

Jos en olisi saanut töitä, mä olisin vaan maannut koko viikon kotona sohvalla ja varmaan itkenyt yksinäisyyttäni ja töiden saamattomuutta. Aika ankee loma olis ollut, kun rakas ei ole kotona ja ei oo pal ketään kenen kanssa olisi ollut. Ainakaan koko viikkoa ei olisi ollut seuraa. Pakko sanoa, että paras syysloma ikinä tähän mennessä!

Mustaa ja valkoista 21.10.2013

Nämä kuvat ovat toissaviikonlopulta, kun käytiin rakkaan kanssa eväsretkellä vuorella :)

Pikkasen tuntui joka paikassa kun raahusti menemään ylös ja alas, mutta ihan mukavaa oli vähän päästä käymään ulkosalla taas. Rakas kyllä olisi syönyt mieluummin kotona...mutta näin sillä kertaa. Päätin tehdä postauksen mustavalkoisena, sillä niin en ole tehnyt aiemmin. Kuvat näyttävätkin paremmalta näin.

Kohta ei olekaan muuta kuin mustaa ja valkoista, kun talvi tulee.

Kävin äsken ottamassa vähän happea ulkosalla ja kuvailin vähän ensimmäisiä pysyviä lumia. Niistä postausta lähipäivinä (:

Kuvaton 11.10.2013

Se tulle kun sulla on ikuinen rasitusvamma oikeassa ranteessa, ja kymmeniä nauloja lyödessä, menee rannetuesta huolimatta liki puolet hutiin, koska ranne ei kestä. Tuskanhiki valuu joka puolella ja sattuu, mutta pakko vaan painaa. Menipä sitten heti maanantaiaamun kunniaksi voimalla hutiin ja tietenkin kämmeneen. Tuli samantien jäätävän kokonen ruhje ja verenpurkauma. Jatkoin silti urheasti loput tusinan naulaa ja kävin hakemassa kylmää. Tein kuitenkin seuraavat kolme tuntia töitä, kanniskelin kylmäpussia ja purin huulta. Sit ei enään kestänyt, kokoajan sattu ihan tajuttomasti ku teki jotain ja paikallaan oli jomottava kipu. Kävin sit pyytämässä luvan lähteä kotiin ja kävin aamulla terkalla, koska se oli edelleen kipeä ja turvoksissa (se oli turvonnut ma puoleenpäivään mennessä melkein puolenkämmenen kokoseks) ja sain kirjallisen todistuksen työkyvyttömyydestä tiistaiks. No ke ja to on menny tosi kivasti töissä, ei juurikaan särkenyt (paitsi eilen oli jäätävä migreeni, mistä huolimatta tein ahkerasti töitä), mutta tänään...Pidin laastaria yön kun siitä lähti nahka eilen, ja nyt se on vereslihalla ja aivan tajuttoman kipeä. Pakko painaa muutama tunti ennen kuin pääsee lepuuttamaan. Yhtä maanantaita koko viikko, mutta onneksi rakas oli lomilla tiistaihin asti<3

Eilen mulla ei ollut mitään töitten jälkeen, joten ahkeroin kovasti. Tiskasin, viikkasin pyykit, laitoin pyykit koneeseen, lämmitin takkaa, järjestelin loput Aku Ankat ja rakkaan EnsiPäiväKuoret. Se on ihan sika kivaa hommaa. Ehkä mun pitäis harkita oikeesti merkonomiaa ja logistiikkaa ammatikseni. Mä nautin siitä hommasta.

Mun pitää löytää oikea ammatti. Mulla on vielä reilu vuosi aikaa. Meinaan käydä raksan loppuun, koska tykkään senkin useista osa-alueista ja koska muuten olisin opiskellut turhaan jo puoltoistavuotta, ilman papereita tai mitään hyötyjä. Mun täytyy myös itse kouluttaa itseäni. Mun pitäis oikeesti alkaa liikkumaan. Nyt kun oon itse saanut itselleni liikunnanmotivaation ja innon, että menen töihin mopolla ja kaikki hyötyliikunta pyörällä, niin sitten tulee aina joku ulkopuolinen joka jollain tapaa sotkee suunnitelmat ja on pakko mennä mopolla että ehtii mihinkään. Bensa ja liikunta lyhyesti sanottuna on se motivaation ammennuslähde. Pitäis säästää bensaa, koska se maksaa ja pitäis liikkua, koska... no kaikki tietää miks pitää liikkua. Mun hyötyliikunnat töiden ulkopuolella kuitenkin on liki 20km ainakin kolmena päivänä viikossa plus päälle lenkkeilyt.

Sitten mun pitäisi hioa sosiaalisia taitojani. Mä en ole mikään ihmisten kanssa järkevästi kommunikoiva persoona. En tuu toimeen, jos joku A neuvoo ja sanoo mitä tehdä ja mitä ei ja miks noin kokoajan B istuu kuin paskatatti tekemättä mitään C tekee muttei osaa kommunikoida. Kemioitten pitäs sopia yhteen työparin kanssa. Ihan oikeesti, jos ette oo vielä huomanneet sitä, tulette joskus huomaamaan. Sen näkee heti kenen kanssa tulee toimeen ja kenen ei. Oon nähnyt sen jo monissa työ- ja TOP-paikoissani. Mutta nyt mulla alkaa tulla kiire lähteä töihin. Toivottavasti teitä ei pitkästytä mun höpöttelyt ja filosofoinnit (:

Rakkautta ja toimintaa 9.10.2013

Heissan taas! (: Viikonloppu oli ihana! En juuri lainkaan kiukutellut ja tehtiin rakkaan kanssa kaikkea kivaa. Käytiin vähän kävelemässä Myllyojan luontopolulla ja matka päättyi lintutorniin, jossa rakas kertoi vihdoin yllätyksensä. Tiistaihin asti pika-anomuksella otettua vapaata!! Ihanaa! Todellakin tuli tarpeeseen. Ekat lisävapaat kolmeen kuukauteen. Nyt ei ole enään kuin kaksi aamua kun rakas tulee taas kotiin. Kyllä tykkäsin. Tehtiin maanantai-iltana pitsaa yhdessä. Oli muuten tosi hyvää!

Maanantaina kun menin seitsemään taas töihin niin löin sitten vasaralla huolellisesti peukalon juuressa olevan lihaksen kohalle kämmenessä. Tuli jäätävä vekki ja verenpurkauma patti. Se vaan turpos lisää ja lisää. Naulasin urheasti loput kymmenet naulat ja menin sitten pyytämään kylmää siihen. Tein vielä kolme tuntia töitä, mutta tuskaa se teki. Joka hommassa särki ja piti kylmäpussia pidellä vähän väliä kädessä. Miksi sitten hutiloin niin? Mulla on oikeassa kädessä ikuinen rasitusvamma, käytän rannetukea töissä. Se helpottaa vähän, mutta kun on esimerkiksi liki sata naulaa naulattavana, niin siinä se rasittuu paljon, ja mulla menee lähes puolet lyönneistä ohi ja tuskan hiki valuu otsaa ja selkää pitkin. Yks sit lipes ja osu käteen...jos olis osunut sormeen, niin olis varmasti murtunut, sen verran voimalla se tuli. Otin sitten loppupäivän saikkua ja tiistaiaamuna laitoin viestin työnohjaajalle että en tule töihin, on sen verran kipeä ja käyn koulun terkalla näyttämässä. Sain siltä kirjallisen lapun, jota näyttää todisteena työkyvyttömyydestä.

Tänään oli tosi hyvä päivä töissä. Oon kans hoidellu asioita ja kohta täytyy lähteä käymään kokouksessa ja leikkaamassa kaverin hiukset pois. Omiakin pitäisi saada lyhennettyä. Kakshaarasia ikävän paljon ilmaantunut. Äsken katsoin maanantain ja tiistain salkkarit katsomosta ja paraillaan kuuntelen telkkarista The Voicea ja kirjoitan blogia. Aku Ankka lehtien järjestely on kesken. Isäpuoli toi mulle muutaman vuoden lehdet.

Mutta nyt nokka kohti kokousta! Tässä teille muutamia kuvia.. eikun ei tää näin toimi, mun piti hieman muokata niitä kun päätin ryhtyä harjottamaan photoshop taitojani. Sain kympin kaikista pitkän atk:n jutuista yläasteella, mutta en ole tarvinnut niitä missään. Nyt pitää vähän käyttää. (: joten lukijat saattekin vasta illalla luettavaa. (nyt kirjoittaessani kello on puoli viisi) Sekotuitteko tarpeeksi? ;)