En ymmärrä.
Minä suren.
Minä kaipaan.
Minä kadun.
Minua itkettää. Miksen itke?
Miksei kyynelet polta poskiani?
Mikseivät ne kirvele silmiäni?
Minuun sattuu. Koen tuskaa.
En pysty itkemään. En ymmärrä.
Kyynelet eivät koskaan ole vaatineet paljon.
Niitä on aina ollut yli tarpeen.
Joskus enemmän kuin olisi hyväksi.
Olen kiemurrellut tuskissani.
Saamata henkeä. Pystymättä hengittämään.
Se tunne on kiehtovan hallitsematon.
Yksin en mahda sille mitään.
Yksinäni silmissäni alkaa sumentua.
Kurkkuani kuristaa. Kehoni kouristuu.
Sydämeni tykyttää voimakkaasti.
Tunnen että tajunnan menettämiseen
on vain muutama pitkä sekunti.
Juuri ennen sitä,
jollain ihmeen kaupalla saan haukattua happea.
Se yskittää. Aivoni tuntuvat räjähtävän.
Liian hapen puutteen aiheuttamaa.
Sitten tulee tärinä ja epätoivo.
Kourustelen jälleen. Sama toistuu useasti.
Vieressä olevani saa minut rauhoittumaan.
Rakkaani saa minut hallintaan.
Vetämään henkeä. Keskittymään.
Hengitä ulos. Hengitä sisään.
Taas se alkaa. Kurkkuani kuristaa.
Maailma pimenee ja jää kyynelverhon taakse.
Koko kehoni kouristuu kasaan.
Putoan lattialle ja kiemurtelen kuin käärme.
Tuskissani ja hengittämättä.
Miksen pysty hengittämään?
Mikä tämä reaktio on?
Haluan hengittää! Antakaa minun hengittää!
Yritän, mutta en pysty.
Huudan pääni sisällä apua.
Hengitä sisään. Hengitä ulos.
Niin hän hokee. Minä kuuntelen.
Minä lausun mielessäni ne samat sanat.
Pian huomaan haukkovani henkeäni.
Pikkuhiljaa pääseväni rytmiin.
Lopulta käyn rauhassa rakkaani kainaloon.
Ääni väristen hengitän.
Taistellen kouristusta vastaan.
Taistellen epätoivoa vastaan.
Yritän unohtaa kaiken muun.
Hengitän.
Tunnen hänen lämpönsä.
Hänen tuoksunsa.
Hellän kosketuksen.
Voimakkaan halauksen.
Minun on hyvä olla. Minä kuulun siihen.
Tässä on minun paikkani.
Tämän miehen rinnalla.
Pian sekalaiset ajatukseni
sekoittuvat sekalaisiin uniin.
Seuraavaksi muistan heräämiseni.
Oloni parempana.
Elämän valoisampana.
Rakkaani vieressäni.
Ihana aamu.
Nyt en pysty vuodattamaan
edes yhtä pientä kyyneltä.
Onko se paljon vaadittu?
Enkö enään saa helpotusta?
Onko tämä rangaistus vaiko palkkio?
Onko tämä heikkoutta vaiko vahvuutta?
Mitä se on? Sitä en tiedä.
Ehkä näin on parempi.
Pystyn ajattelemaan selkeämmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti